Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille 8.5.!
Tämä kakku on äidille että veljelleni, jonka syntymäpäivä on 9.5.
Olen ehkä vähän kapinallinen näihin kermakkuihin, joita suomalaiset niin paljon haluavat syödä juhlapäivinä. Miksi?! Muitakin kakkuja on myös olemassa.
Halusin tehdä "naked-cake" ja pienen sellaisen, kun meitä on vain neljä syömässä kakkua. Ei mitään ylimääräistä kerma pursotusta kakun reunoille!
Kakun pohjan resepti löytyy tästä linkistä:
Vaihdoin manteli-esanssin vaniljaan ja kyllä olisi pitänyt lisätä hiukan maitoa, sillä valkuaisvaahdon lisääminen oli ehkä liian hankalaa ja tuli sekoitetuuksi hiukan liikaa. Joten kakusta tuli tönkkömäinen, mutta silti pehmeä ja ihanan makuinen!!
Minulle on alkanut tulla tavaksi, että lisään vatkattuun kuohukermaan maustettua rahkaa, kuten nyt oli vaniljan makuinen. Tai sitten lisään marcarponea. Ja vatkaan kerman pienellä määrällä vaniljakreemiä. Tällä kertaa en lisännyt, sillä en löytänyt sitä, mutta nyt käytin sellaista mansikkajauhetta.
Jauhe on sellaista, joita myydään erilaisissa nettikaupoissa; niitä voidaan käyttää täytteenä tai juustokakuissa.
Olen huono koristelemaan kakkuja, kuten nytkin koristelusta tuli aivan erilainen, mitä olin suunnitellut. Siitä olisi pitänyt tulla kevyempi ja yksinkertaisempi, mutta onhan tämä nätti. Olen yhä tyytyväinen siihen! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti