Pikku joululle kakku iloa!
Tämä kakku tuli tehtyyksi jo viikko sitten, mutta en ole ehtinyt laittamaan sitä blogiini. Lisäksi kakku on syöty! Tai kakut, sillä tein ensin kokeilun uuteen savarin vuokaan ja sekin on jo syöty.
Tein ne kakut ruotsalaisen Baka-lehden kilpailua varten, jossa haluttiin lukijoiden lähettävän heidän joulukakun resepti ja tietty kuva siitä.
Palkintona olisi BOSCH MUM5. Toivottavasti onni suosii, mutta hauskaa oli tehdä kakkuja ja kirjoittaa resepti ruotsiksi ruostuneella ruotsin kielitaidolla :D
Tässä on Baka-lehden nettisivun linkki, jota kannattaa käydä tsekkaamassa!
Ehkä raamit ovat hiukan jouluiset, mutta onhan tämä pikku joululle! :D
Kakussa on appelsiinimarmeladia ja tuoretta raastettua inkivääriä että hasselpähkinän rouhetta. Olen kuullut, että Ruotsissa arvostavat/pitävät, että leipomuksissa/ruuissa löytyy makua ettei pelkkä nätti ulkonäkö ei riitä. Siksi käytin tuoretta inkivääriä jauheen sijaan, mutta tuoreen kanssa pitää olla jonkin verran varovainen ettei se hävitä muita makuja.
Ensimmäisessä kakussa käytin mantelirouhetta, mutta ne jäivät vain purutuntumaksi. (Olen katsonut liikaa näitä Britain's Best Bakery että suomiversiota. Arvostelussa otetaan huomioon purutuntumatkin.)
En oikein pitänyt sen ulkonäöstä.
Piti ottaa kahvikakusta kuva ennen koristusta, sillä jotenkin tykkäsin kakun sileän pinnasta. Voin kuulostaa oudolta, koska niin olenkin :D
Mielestäni paras tunne leipomisessa on se onnistumisen että siitä tuleva ilo!